30.9.2013

Hitaasti, hitaasti

Pitäisi opetella että ei olisi kovinkaan montaa käsityötä kesken yhtä aikaa. Mutta jostain kumman syystä sitä tulee aina vaan aloitettua uutta jos inspiraatio iskee. Tästä syystä ei viime viikkona olekkaan mitään muuta valmistunut kuin ruusu-rintaneula.

Lanka: Drops Fabel
Koukku: 2,5
Menekki: 7g

Ruusun lisäksi on tuli aloitettua huivin neulominen, sen kun olisi tarkoitus mennä joululahjaksi ja pitäisi olla valmiina jo joulukuun alussa että sen vielä ehtii lähettämään. Sukkiakin on tullut neulottua, mutta ne eivät ole vielä valmistuneet kun ovat sen verran ohkaisesta langasta.

Kirppareillakin on tullut tavan mukaan pyörittyä. Ja jostain kumman syystä lankalakkopäätöksestä huolimatta en voinut vastustaa ostamasta näitä kolmea kerää bambulankaa mitkä tuli vastaan. Vielä  en tiedä miksikä nuo valmistuisi, mutta eiköhän nekin puikoille pääse aikansa marinoiduttuaan.


Nyt takaisin sukkien pariin, sormet kun syyhyää taas aloittamaan uutta työtä.

~ DayDreamer ~

21.9.2013

Hillopurkit nro. 3 ja 4: Sukkia vauvalle

Sukkien kutominen on nyt hieman tökkinyt. Ei siksi, ettei sukatuttaisi, vaan koska jostain syystä aloittamani mallit ja langat eivät ole vain kohdanneet ja alut on tullut purettua. Saadakseni kuitenkin sukkalankoja käytettyä, nappasin pari jämäkerää ja tekaisin varmaankin kaikille tutulla junasukkien ohjeella parit vauvansukat.


Näihin sukkiin sainkin kivasti käytettyä kyseisen langan loput. Toisista sukista piti lyhentää vartta, että lanka varmasti riittäisi. Kuvan Panda-mallille sukat eivät ole oikein sopivat, mutta tyytyväinen näyttää siitä huolimatta olevan. Kuvauksen jälkeen joutui kuitenkin sukista luopumaan ja ne jäävät odottamaan jotain toista käyttäjää.

Lanka: Premier Yarns Serenity Sock Weight
Puikot: 2,5
Menekki:  23g + 17g

Toisista sukista siis jätin varresta yhden mallikerran pois. Olisi saattanut lanka riittää vaikka sen olisi tehnytkin, mutta otin tällä kertaa varmanpäälle. Nämä olivatkin ensimmäiset lapsen sukat mitkä on tullut tehtyä sitten yläasteen.

~ DayDreamer ~

19.9.2013

Lepohetki kirpparilta

 Kirpparlöydöt ovat olleet nyt pari viikkoa aika harvassa, vaikka kierrelty niitä onkin. Viime  viikolla lähti mukaan vain tavaraa lepohetkeä varten, kirja ja muki. Lusikka ja juoma täytyy sitten kaivella omista kaapeista.


Mukeja löytyy kyllä kaapista jo aivan riittämiin, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa jos kiva muki tulee vastaan ja vielä halpaan hinta. Tämä nalle-muki maksoi vain 1e ja oli täysin uuden veroinen joten mukaanhan se lähti. Tykkään hirveästi tuolaisista söpöistä ja humoristisista kuvista. Mukin toisella puolella kun nalle kompastuu kiveen, laiskana en siitä kuitenkaan jaksanut parempaa kuvaa ottaa.

Torey Haydenin kirjoja on taas tullut kesän mittaan keräiltyä ja luettua. Neljä kirjaa olen lukenut ja vielä kaksi puuttuu hyllystä. Sitten olisi kaikki kasassa. Aika harvakseltaan noita kirppareilla tuntuu näkyvän, Viattomat löytyi 1,50e hintaan ja taitaa olla halvin Haydenin kirja mikä on vastaan tullut. Kaikkein kevyimpiä luettaviahan nuo ei ole, mutta mielestäni erittäin mukavia ja lopussa on aina jäänyt positiivinen fiilis. Hieman oppii ehkä itsekkin katselemaan maailmaa toisella tavalla. Kahta kirjaa en kuitenkaan peräkkäin pysty lukemaan vaan välissä pitää lukea jotain hieman kevyempää.

Sukkiakin on tuloillaan, kunhan saan ne vain kuvattua.

~ DayDreamer ~

11.9.2013

Hillopurkki nro. 2: Mielialasukat

Vihdoin valmistui seuraava pari sukkasatoon. Tällä kertaa innostuin Lankahelveltissä olleesta Mielialasukka-ohjeesta niin paljon, että ne oli pakko saada nopeasti puikoille. Pitkälti tuolla ohjeella ne valmistuivatkin, ainoastaan kärkikavennus taitaa itselläni olla erilainen.

Lanka: Novita 7Veljestä
Puikot: 3,5mm
Menekki: 100g

Sukkia voi pitää kätevästi joko varret suorina tai taitettuina, ihan mielialasta riippuen. Itse en osaa sanoa kummin näitä tulee enemmän käytettyä, kummallakin tavalla on kivan näköiset.

Kivan erilaiset sukat tuli verrattuna perussukkiin mitä on kaikista eniten tullut tehtyä. Eka kerran tuli myös kokeiltua tuota ainaoikein-kantapäätä. Se sopikin näihin sukkiin mainiosti, eikä tuntunut muutenkaan hullummalta. Varmaan jossain vaiheessa eksyy joihinkin muihinkin sukkiin.

~ DayDreamer~

9.9.2013

Puolukassa

Viikonloppuna oli pakko hyödyntää hyvät kelit ja käydä edes kerran syksyssä puolukassa. Mitään puolukan suurkuluttajia ei meidän suvusta löydy, vaan vaatimattomampikin saalis kelpaa. Äiti ja mummo haluavat kuitenkin edes vähän puolukkaa talvenvaralle pakkaseen.


Ja kyllähän sitä puolukka löytyi. Itse keräämme paikasta, jossa kasvaa sen verran vähän puolukkaa, että kerääminen pitää tehdä käsin. Saapahan olla aina lähes varma, että sieltä vielä puolukoita löytyy, vaikka menisikin kerääminen vähän myöhemmälle syksyä. Eipä tuolla ole vastaan tullut hirvikärpäsiäkään, mikä on aina positiivista.


Komean näköisiä ja kokoisia tuntui puolukat tällä kertaa olevan. Ja löytyi vielä muutama puolukan kukkakin. Meinaavatkohan mukamas ehtiä vielä ihan marjoiksi asti?


Muutaman tunnin keräilyreissulla saatiin 3 henkilön voimin kerättyä n. 15 litraa puolukkaa. Eikä siitä edes siivoamisen jälkeen paljoa mennyt hukkaan, sen verran hyviä olivat tällä kertaa. Ja pakastimetkin täyttyivät tarpeeksi, ettei toista reissua tartte tehdä.


~ DayDreamer ~

5.9.2013

Hillopurkki nro. 1: Joogasukat

Ensimmäiset takakäpälienlämmittimet sukkasatoon on valmiit. Eilen valmistuivat joogasukat, joita olin jo suunnitellut pitkän aikaa. Varsinaista tarvetta ei näille ollut, mutta halusin päästä eroon tuosta puolikkaasta kerästä Novitan Polkua, enkä muutakaan siitä keksinyt. Tiedä sitten kuinka hyvin lanka sukissa kestää, mutta onpahan pois lankakopasta pyörimästä. Ja tuskin nämä kuitenkaan kovin ahkerassa käytössäkään tulee olemaan, varmasti enemmänkin vain lisälämmikkeenä sohvalla istuessa.

Lanka: Novita Polku
Puikot: 3mm
Menekki: 40g

Ei olisi tarvinnut ihan puolia silmukoista päätellä kantapään kohdalla, mutta meneväthän nämä näinkin. Ensimmäiset joogasukat mitkä olen tehnyt, joten seuraavalla kerralla osaakin sitten jo paremmin.

Näillä sukilla tulikin sitten täytettyä oma tavoitteeni sukkasadon kohdalla, eli yksi valmistunut pari. Ei se kuitekaan tähän tule jäämään, vaan seuraava pari on jo puikoilla tulossa. Ja ainakin pari mallia jo jonossa odottelemassa vuoroaan.

~ DayDreamer ~

4.9.2013

Ennakkoluuloja

Harvemmin tulee luettua kirjaa ja katsottua kirjaan liittyvää elokuvaa ihan peräjälkeen. Jane Austenin  kirjan Ylpeys ja ennakkoluulon kanssa tuli niin kuitenkin tehtyä kun kummatkin olivat odotelleet hyllyssä jo tarpeeksi pitkään, enkä halunnut katsoa elokuvaa ennen kuin olin kirjan lukenut.


Jane Austenin kirjat ovat kyllä aivan loistavia. Niitä tuli paljon luettua yläasteella ollessa, mutta sen jälkeen niihin ei olekaan tullut koskettua. Nyt kun pitkästä aikaa taas otti kirjan käteen niin ei mennyt kyllä kauankaan kun oli taas tarinan pauloissa ihan täydellisesti. 

Täytyy myöntää että itsellä oli aikalailla ennakkoluuloja tuota elokuvaa kohtaan sen jälkeen kuin olin kirjan lukenut. Eihän niitä tapahtumia mitenkään pystyisi mahduttamaan 2h elokuvaan. Ja paljonhan tuossa olikin oiottu vaikka olivat hyvän elokuvan saaneetkin aikaiseksi. Pakostakin jäi vain miettimään kuinka paljon elokuvasta mahtaa saada irti jos ei ole kirjaan tutustunut? Nythän itselle oli hahmot ja niiden taustat tuttuja, joten elokuvassa saattoi tulla "nähtyä" asioita mitä siinä ei edes tapahtunut.

Sekä kirja että elokuva on kirpparilöytöjä, kirja varmaan ostettu jo parivuotta sitten ja elokuva aikaisemmin kesällä. Jostain pitää kyllä kaivaa vielä esille se BBC:n minisarja. Olisi mielenkiintoista nähdä miten hyvin siinä on pystytty pysymään  uskollisena kirjalle.

~ DayDreamer ~

1.9.2013

Tiikerinpentu

Alkuviikosta sain vihdoin valmiiksi ristipistoilla tehdyn tiikerinpennun. Kaksi vuotta se ehti olla työn alla, tosin puolet siitä se oli kaapissa unohduksissa kun tuli keskityttyä muihin käsitöihin. Toukokuussa sen vihdoin kaivoin taas esille ja nyt se vihdoin valmistuikin. Vielä pitäisi vain löytää seinältä sopiva paikka että sen saisi myös esille.


Tiikerinpentu on SvartaFåretin kitti jonka löysin SPR:n kirpputorilta ja se sisälsi kivasti kaiken tarvittavan aina kehyksiä myöten. Kokoakin tuolla on mukavat 26 x 32 cm. Taisi olla kolmas koskaan aloittamani ristipistotyö, mutta vasta 11 valmistunut. Kuuluu kuitenkin ehdottomasti yhteen isompi töisistä, monet muut ovat olleet kortteja tai niiden kokoluokkaa.

Ensimmäiset sukat sukkasatoon on jo saatu puikoille. Ne oli pakko aloittaa jo ihan puolenyön jälkeen että pääsee hyvään alkuun satoilussa. Ja ihan hyvään vauhtiin ne on tässä päivän mittaan päässeetkin. Tällä menolla ne ehtivät valmistua jo ensimmäisen viikon aikana.

~ DayDreamer ~