Tämän päiväisen kelin perusteella on talvi jo auttamattomasti tulossa. Vielä meinasin kuitenkin jakaa muutaman viime viikolla lenkkeillessä napatun syksyisen kuvan, jos ne vaikka auttaisivat osaltaan estämään tämän pimeyden mahdollisesti mukanaan tuomaa masennusta.
Mikäs siinä olikaan tuollaisissa maisemissa käppäillessä. Tällä hetkellä näkymä onkin jo aika erilainen, kun suurin osa lehdistä on jo tippuneet eikä aurinkokaan noin upeasti paista. Mutta ehkä kohta pääsee kävelemään jo valkoisessa ympäristössä.
~ DayDreamer ~
17.10.2013
9.10.2013
Hillopurkki nro. 6: Säärystimet
Viime viikolla pyöräillessä rupesin kaipailemaan säärystimiä kun nilkat tuntuivat jäätyvän. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin laittaa säärystymet puikoille, kun ei varastosta valmiina sellaisia löytynyt. Langaksi valkoitui Novitan Polkka, se kun on jo itsestään niin värikäs ettei tarvinnut ruveta mitään muita kuvioita säärystimiin suunnittelemaan.
Vielä mitkään näistä ei kuitenkaan päässeet koukulle asti, koska varastossa ei ole sopivia lankoja valmiina. Sen sijaan otin työn alle opetella Afrikan kukkien virkkaamisen ja tehdä niistä sitten jotain, todennäköisesti tyynyn. Lankoina varastossa olleet puuvillalangat. Kuvassa vain osa valmistuneista kukista. Vielä pitäisi niitä kuitenkin väsätä lisääkin, osa väreistä vain uhkaa loppua kesken.
~ DayDreamer ~
Lanka: Novita 7 Veljestä Polkka
Puikot: 3,5
Menekki: 120g
Malli on siis hyvin yksinkertainen, ekana 2o ja 2n noin 10cm ja sitten sileää halutun verran ja vielä pieni resori loppuun. Olisi ehkä pitänyt hiukan leventää alaresoria, mutta kun oli kova kiire saada nämä käyttöön niin se tällä kertaa jäi. Ja hyvin toimivat ilman leveennyksiäkin. Sukkasatoon onneksi käy myös säärystimet, joten sain näistä sinnekin yhden hillopurkin lisää.
Loppuviikosta innostuin vaihteeksi virkkauksesta. Syynä on kaupassa vastaan tullut Simply Crochet-lehti jonka ihanat mallit saivat lehden siirtymään hyllystä ostoskoriin.
Ensiksi ihastuin kannessa näkyvään huppuun sekä mukana tulleeseen Punahilkka ja susi amigurumeihin. Sisältä löytyi kuitenkin vielä lisää ihanuuksia, mm. tämä tyttö-amigurumi.
Vielä mitkään näistä ei kuitenkaan päässeet koukulle asti, koska varastossa ei ole sopivia lankoja valmiina. Sen sijaan otin työn alle opetella Afrikan kukkien virkkaamisen ja tehdä niistä sitten jotain, todennäköisesti tyynyn. Lankoina varastossa olleet puuvillalangat. Kuvassa vain osa valmistuneista kukista. Vielä pitäisi niitä kuitenkin väsätä lisääkin, osa väreistä vain uhkaa loppua kesken.
~ DayDreamer ~
3.10.2013
Hillopurkki nro. 5: Apinat
Vihdoin valmistui seuraavat sukat. Näiden tekemiseeen menikin aikaa langan ohkaisuuden vuoksi. Toisaalta tykkään enemmän neuloa ohuita lankoja kuin paksuja, ainoa haittapuoli on tuo hitaampi valmistuminen.
Tällä kertaa otin mallin Cookie A:n Sukkia, Rakkaudella -kirjasta. Vaikka kirja on ollut hyllyssä jo keväästä asti vasta nyt sain siitä ensimmäiset sukat tehtyä. Vanhemmat kirjat odottelevat vielä vuoroaan.
Malli on siis Monkey. Helppo malli, mutta lanka ei tainnut olla paras mahdollinen tuolle mallille. Tulipahan kuitenkin tehtyä, eikä nuo nyt aivan surkeilta näytä. Vähemmän kirjava lanka voisi kuitenkin olla parempi.
Seuraavaksi puikoille pääsikin vaihteeksi paksumpaa lankaa, joten valmistakin pitäisi tulla nopeammin.

Malli: Monkey - kirjasta Sukkia, Rakkaudella by Cookie A.
Lanka: Regia Design Line by Kristin Nicholas Garden Effects
Puikot: 2,25
Menekki: 61g
Malli on siis Monkey. Helppo malli, mutta lanka ei tainnut olla paras mahdollinen tuolle mallille. Tulipahan kuitenkin tehtyä, eikä nuo nyt aivan surkeilta näytä. Vähemmän kirjava lanka voisi kuitenkin olla parempi.
Seuraavaksi puikoille pääsikin vaihteeksi paksumpaa lankaa, joten valmistakin pitäisi tulla nopeammin.
~ DayDreamer ~
30.9.2013
Hitaasti, hitaasti
Pitäisi opetella että ei olisi kovinkaan montaa käsityötä kesken yhtä aikaa. Mutta jostain kumman syystä sitä tulee aina vaan aloitettua uutta jos inspiraatio iskee. Tästä syystä ei viime viikkona olekkaan mitään muuta valmistunut kuin ruusu-rintaneula.
Ruusun lisäksi on tuli aloitettua huivin neulominen, sen kun olisi tarkoitus mennä joululahjaksi ja pitäisi olla valmiina jo joulukuun alussa että sen vielä ehtii lähettämään. Sukkiakin on tullut neulottua, mutta ne eivät ole vielä valmistuneet kun ovat sen verran ohkaisesta langasta.
Kirppareillakin on tullut tavan mukaan pyörittyä. Ja jostain kumman syystä lankalakkopäätöksestä huolimatta en voinut vastustaa ostamasta näitä kolmea kerää bambulankaa mitkä tuli vastaan. Vielä en tiedä miksikä nuo valmistuisi, mutta eiköhän nekin puikoille pääse aikansa marinoiduttuaan.
Nyt takaisin sukkien pariin, sormet kun syyhyää taas aloittamaan uutta työtä.
~ DayDreamer ~
Lanka: Drops Fabel
Koukku: 2,5
Menekki: 7g

21.9.2013
Hillopurkit nro. 3 ja 4: Sukkia vauvalle
Sukkien kutominen on nyt hieman tökkinyt. Ei siksi, ettei sukatuttaisi, vaan koska jostain syystä aloittamani mallit ja langat eivät ole vain kohdanneet ja alut on tullut purettua. Saadakseni kuitenkin sukkalankoja käytettyä, nappasin pari jämäkerää ja tekaisin varmaankin kaikille tutulla junasukkien ohjeella parit vauvansukat.
Näihin sukkiin sainkin kivasti käytettyä kyseisen langan loput. Toisista sukista piti lyhentää vartta, että lanka varmasti riittäisi. Kuvan Panda-mallille sukat eivät ole oikein sopivat, mutta tyytyväinen näyttää siitä huolimatta olevan. Kuvauksen jälkeen joutui kuitenkin sukista luopumaan ja ne jäävät odottamaan jotain toista käyttäjää.
Toisista sukista siis jätin varresta yhden mallikerran pois. Olisi saattanut lanka riittää vaikka sen olisi tehnytkin, mutta otin tällä kertaa varmanpäälle. Nämä olivatkin ensimmäiset lapsen sukat mitkä on tullut tehtyä sitten yläasteen.

Lanka:
Premier Yarns Serenity Sock Weight
Puikot: 2,5
Menekki: 23g + 17g
Toisista sukista siis jätin varresta yhden mallikerran pois. Olisi saattanut lanka riittää vaikka sen olisi tehnytkin, mutta otin tällä kertaa varmanpäälle. Nämä olivatkin ensimmäiset lapsen sukat mitkä on tullut tehtyä sitten yläasteen.
~ DayDreamer ~
19.9.2013
Lepohetki kirpparilta
Kirpparlöydöt ovat olleet nyt pari viikkoa aika harvassa, vaikka kierrelty niitä onkin. Viime viikolla lähti mukaan vain tavaraa lepohetkeä varten, kirja ja muki. Lusikka ja juoma täytyy sitten kaivella omista kaapeista.
Mukeja löytyy kyllä kaapista jo aivan riittämiin, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa jos kiva muki tulee vastaan ja vielä halpaan hinta. Tämä nalle-muki maksoi vain 1e ja oli täysin uuden veroinen joten mukaanhan se lähti. Tykkään hirveästi tuolaisista söpöistä ja humoristisista kuvista. Mukin toisella puolella kun nalle kompastuu kiveen, laiskana en siitä kuitenkaan jaksanut parempaa kuvaa ottaa.
Torey Haydenin kirjoja on taas tullut kesän mittaan keräiltyä ja luettua. Neljä kirjaa olen lukenut ja vielä kaksi puuttuu hyllystä. Sitten olisi kaikki kasassa. Aika harvakseltaan noita kirppareilla tuntuu näkyvän, Viattomat löytyi 1,50e hintaan ja taitaa olla halvin Haydenin kirja mikä on vastaan tullut. Kaikkein kevyimpiä luettaviahan nuo ei ole, mutta mielestäni erittäin mukavia ja lopussa on aina jäänyt positiivinen fiilis. Hieman oppii ehkä itsekkin katselemaan maailmaa toisella tavalla. Kahta kirjaa en kuitenkaan peräkkäin pysty lukemaan vaan välissä pitää lukea jotain hieman kevyempää.
Sukkiakin on tuloillaan, kunhan saan ne vain kuvattua.

11.9.2013
Hillopurkki nro. 2: Mielialasukat
Vihdoin valmistui seuraava pari sukkasatoon. Tällä kertaa innostuin Lankahelveltissä olleesta Mielialasukka-ohjeesta niin paljon, että ne oli pakko saada nopeasti puikoille. Pitkälti tuolla ohjeella ne valmistuivatkin, ainoastaan kärkikavennus taitaa itselläni olla erilainen.
Sukkia voi pitää kätevästi joko varret suorina tai taitettuina, ihan mielialasta riippuen. Itse en osaa sanoa kummin näitä tulee enemmän käytettyä, kummallakin tavalla on kivan näköiset.
Kivan erilaiset sukat tuli verrattuna perussukkiin mitä on kaikista eniten tullut tehtyä. Eka kerran tuli myös kokeiltua tuota ainaoikein-kantapäätä. Se sopikin näihin sukkiin mainiosti, eikä tuntunut muutenkaan hullummalta. Varmaan jossain vaiheessa eksyy joihinkin muihinkin sukkiin.
~ DayDreamer~
Lanka: Novita 7Veljestä
Puikot: 3,5mm
Menekki: 100g
Sukkia voi pitää kätevästi joko varret suorina tai taitettuina, ihan mielialasta riippuen. Itse en osaa sanoa kummin näitä tulee enemmän käytettyä, kummallakin tavalla on kivan näköiset.
Kivan erilaiset sukat tuli verrattuna perussukkiin mitä on kaikista eniten tullut tehtyä. Eka kerran tuli myös kokeiltua tuota ainaoikein-kantapäätä. Se sopikin näihin sukkiin mainiosti, eikä tuntunut muutenkaan hullummalta. Varmaan jossain vaiheessa eksyy joihinkin muihinkin sukkiin.
~ DayDreamer~
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)